11.8.2021
Hollolan kunta, Hollola

Hirveen hyvä työfiilis!

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Työyhteisötaitojen lisääminen on koettu keskeiseksi keinoksi vaikuttaa työyhteisöjen toimivuuteen, työntekijöiden motivaatioon, työhyvinvointiin ja työn tekemisen iloon. Tavoitteena on oivalluttaminen, oma oivallus siitä, mitä ne työyhteisötaidot ovat juuri minun yhteisössäni. Valmennuksella on kytkös kuntastrategian toteutumisen edellytykseen "ammattitaitoinen, motivoitunut ja työstään innostunut henkilöstö" sekä strategiasta johdettuun Henkilöstöohjelmaan ja Osaamisen johtamisen kehittämisohjelmaan.
Ratkaisu
Kehittäminen aloitettiin keskusteluilla vastuualueiden kanssa siitä, mitä he valmennukselta toivovat, niin sisällön kuin toteutuksenkin suhteen. Markkinavuoropuheluilla palveluntuottajien kanssa kartoitettiin, millaisia uusia valmennusmenetelmiä voisimme käyttää. Kilpailuttamisen kautta yhteistyökumppaniksi valikoitui Muutostoimisto Flow. Hankkeen valmistelussa olivat mukana organisaation johto, henkilöstön edustajat, vastuualueiden päälliköitä ja useita muita esimiehiä. Valmennus, jossa tehdään paljon omaa ja pienryhmäpohdintaa sekä suunnitelma, mitä omassa tekemisessä ja käyttäytymisessä aikoo lisätä/poistaa Hirveen hyvän työfiiliksen vahvistamiseksi, koskee koko henkilöstöä. Valmennus toteutetaan prosessina, johon liittyy esim. ennakkotehtävä, 1–3 valmennuskertaa ja välitehtävä. Henkilöstön digiloikka mahdollistaa koko prosessin läpiviennin digityövälineillä. Aikaikkuna on elokuusta 2021 kevääseen 2022. Uutena asiana kokeillaan myös valmennusten sisäistä markkinointia aiemmin käytetyn tiedottamisen sijasta. Hankkeessa ei ole ulkopuolista rahoitusta.
Tulokset
Valmennus on juuri alkanut, joten hyödyt konkretisoituvat myöhemmin. Valmennuksen prosessimaisuudella tavoitellaan vaikuttavuutta käyttäytymiseen. Vaikutusten odotetaan näkyvän ihmisten välisessä kanssakäymisessä, vuorovaikutuksessa, työn- ja tekemisen ilon välittymisessä ja viihtyvyydessä, niin omassa työyhteisössä kuin Hollolan kunnan palveluksessakin. Kaikki tämä vaikuttaa myös siihen, että työyhteisöissä ilmenee entistä vähemmän konflikteja.
Liitteet
Hirveen hyvä työfiilis - markkinointi.pptx

Yhteyshenkilöt

Minna Hutko
minna.hutko@hollola.fi
Henkilöstöpäällikkö
Hollolan kunta