4.6.2021
Limingan kunta/Taiku nuorten taitopaja, Liminka

Äänestysintoa ja vaalipitsaa A'la Liminka

Käytössä

Tarve ja tavoitteet
Nuoret äänestävät kaikissa vaaleissa muita ikäryhmiä vähemmän. Miksi nuoret eivät äänestä ja minkä pitäisi muuttua? Nuoret kokevat äänestämisen usein turhaksi tai vaikeaksi. Nuorten voi olla vaikeaa löytää itselleen sopiva ehdokas tai kiinnostava puolue. Ketä pitäisi äänestää? Mitä asioita eri puolueet ajavat? Usein nuoret eivät myöskään näe äänestämisestä olevan mitään hyötyä, eikä äänestämässä viitsitä käydä. Ehdokkaat ja kunnallispolitiikka tuntuvat jotenkin kaukaisilta sekä vierailta. Todellisuus kuntatasolla on kuitenkin täysin päinvastainen. Päätöksenteon keskiössä on asioita kuntalaisten ja juurikin nuorten arkielämästä. Nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattaminen on tärkeää myös demokratian tulevaisuuden kannalta. Toimia nuorten äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi on tehtävä. Miten Taiku nuorten taitopajalla voidaan innostaa liminkalaisia nuoria äänestämään?
Ratkaisu
Taiku nuorten taitopajalla nuorten äänestysaktiivisuuteen vaikutetaan innostavilla ja kannustavilla toimintamalleilla, vaaleista ja vaikuttamisesta tehdään oma teemakokonaisuus. Kuntavaalit itsessään tarjoavat mahdollisuuden tutustua työpajan turvallisessa ympäristössä vaaleihin, eri puolueisiin sekä niiden tavoitteisiin, vaalitapaan ja lopulta äänestämiseen. Taikulla hyödynnetään motivoivaa keskustelua, tehdään erilaisia harjoitteita ja testataan vaalikoneiden käyttöä. Nuorten kanssa keskustellaan siitä, mistä kunnissa oikein päätetään ja miten vaalien tulos vaikuttaa nuortenkin arkeen. Yhdessä pohditaan myös eri puolueiden eroja.

Varjovaalit

Työpajalla järjestetään omat valmentavat varjovaalit, joissa harjoitellaan äänestämistä ja myös alle 18-vuotiaat nuoret saavat kokemuksen äänellä vaikuttamisesta. Vaalityöpajassa jokainen kehittää oman vaaliehdokkaansa, tekee ehdokkaalle vaalimainoksen ja keksii vaalisloganin. Ehdokkaista tehdään vaalijulisteseinä, ja tämän jälkeen sovittuna vaalipäivänä äänestetään Taikun omissa, suljetuissa varjovaaleissa.

Kuntavaalikohtaamo

Eri puolueiden ehdokkaita kutsutaan Taikulle #kuntavaalit2021 -kohtaamoon. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Teams-palaverina. Kohtaamotapahtumassa ehdokkaat tapaava nuoria ja työntekijöitä. Kuntavaaliehdokkaille esitellään samalla työpajan toimintaa ja vaikuttavuutta, sekä käydään Taikulla virtuaalisella tutustumiskierroksella. Kohtaamossa on kutsuttuna myös alueellinen työpajakoordinaattori. Koordinaattori tuo puheenvuorossa yhteiseen keskusteluun ajankohtaisia vaikuttamistyön teemoja, kuten oppivelvollisuuden laajentamista ja työpajojen roolia vaihtoehtoisina oppimisympäristöinä. Toisena kokonaisuutena käydään läpi sote-uudistusta ja sen aiheuttamaa riskiä kunnallisille työpajoille.

Kuntavaalikohtaamon toinen puoli on varattu kokonaan nuorille. Tapahtumassa nuoria innostetaan aktiiviseen vuorovaikutukseen ehdokkaiden kanssa. Onnistuneen kohtaamotapahtuman edellytys on hyvin suunniteltu käsikirjoitus. Etukäteen tehty valmistautuminen tukee ja rohkaisee nuorten vuoropuhelua ehdokkaiden suuntaan. Tapahtumaan varaudutaan mm. suunnittelemalla kysymyksiä ja hakemalla niitä vaalikoneista. On oleellista, että tapahtumassa nuoret saavat suoraan tutustua, kysyä ja keskustella ehdokkaiden kanssa. Tarvittaessa työntekijät kysyvät nuorten laatimia kysymyksiä.

Äänestämään yhdessä ja vaalipitsat

Ennakkoäänestysviikolla työpajalta käydään yhdessä ryhmänä äänestämässä ja sen jälkeen syödään vaalipitsat. Jokaisella nuorella on mahdollisuus käydä äänestämässä myös yksin, oman yksilövalmentajan tukemana.
Tulokset
Kun Taikun vaaliteemaa aloiteltiin, oli nuorten vaali-innostus suurimmalla osalla pyöreä nolla. Nuoret eivät nähneet mitään hyötyä käydä vaaliuurnilla: "Ei kiinnosta, aivan sama, ei jaksa, ei siitä kuitenkaan oo hyötyä, ei oo motia, jos ees äänestäisin, nii se olis Aku Ankka" jne. Vaaliteemaan herättävien keskustelujen ja innostavien tehtävien (kts. liite) avulla vaalitietoutta sekä vaikuttamismotivaatiota ryhdyttiin pikkuhiljaa kasvattamaan. Taikun #kuntavaalit2021 -kohtaamo kruunasi koko vaaliteeman kokonaisuuden.

Vaalikohtaamo oli vaikuttavaa molempiin suuntiiin, aivan täyttä timanttia. Työpajatoiminta tuli tutuksi ehdokkaille perusteellisesti, mutta puhuttelevalla tavalla. Jokainen ehdokas toi esille vaaleja, kuntapolitiikkaa ja vaikuttamismahdollisuuksia kannustavalla sekä nuoria kunnioittavalla tyylillä. Nuorille vahvistui tätä kautta vaikuttamisen tärkeys ja äänestämisen turvallisuus. Hei, nämä ehdokkaathan ovat ihan tavallisia ihmisiä: ehdokkaallakin ollut haasteita omassa elämässä ja onpa söpö kissa tuossa yhden ehdokkaan sylissä. Nuorille välittyi erityisesti se, että nämä ihmiset välittävät ja haluavat toimia juuri minun parhaaksi. Nuoret saivat oivalluksen myös siitä, että mikään asia ei ole itsestäänselvyys päätöksenteossa. Päätöksenteossa jokaisen asian puolesta tehdään töitä ja vaikutukset näkyvät usein vasta pitkällä tulevaisuudessa. Tapahtuma vahvisti sekä kirkasti suoraan nuoren osallisuutta ja ymmärrystä siitä, kuinka voi vaikuttaa omaan arkeen, omaan elämään ja esimerkiksi siihen, mitä palveluita kotikuntaan toivoo.

Nuorten sekä ehdokkaiden palautteita #kuntavaalit2021 -kohtaamosta:

Nuori:
no kiitän taikua ja teitä ohjaajia että järjestitte tälläisen. mukava kuulla mitä ehdokkailla oli sanottavaa
Nuori:
Oli kyllä hyviä kysymyksiä ja tärkeitä aiheita! En oo ikinä pitäny omana juttuna äänestämistä mutta nyt se alko tuntua tärkeältä
Nuori:
olihan tuo loppujen lopuksi iha hyödyllinen homma

Ehdokas:
Kiitos vielä tätäkin kautta että järjestitte tapahtuman ja hienoa että se innosti nuoria.
Toivottavasti vastaavia tilaisuuksia järjestetään tulevaisuudessakin.
Ehdokas:
Kiitos tosi paljon vaalitentin järjestämisestä! Itselleni parasta antia olivat toimintanne esittelyt.
Ehdokas:
Kiitos teille kaikille - tämä oli paras vaalitentti, missä tähän mennessä olen ollut!

Vaaliteema tulee vakinaistumaan Taikun pysyväksi toiminnaksi, aina vaalivuosittain. Demokratiavalmennuksessa tutustutaan säännöllisesti myös muuhun kunnan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen kuntalaisaloitteella. Halusimme kannustaa ja houkutella nuoria äänestämään, yhtenä porkkanana toimi vaalipitsa. Kuitenkin jo kohtaamon aikana oli aistittavissa ja palautteista suoraan todennettavissa se, että moni nuori odottaa nyt juurikin sitä oman äänioikeuden käyttämistä. Jopa ehkä enemmän, kuin sitä herkuttelua pitsalla liminkalaisittain.
Liitteet
vaalitehtava.png
vaalikohtaamo.png

Yhteyshenkilöt

Anni Issakainen
anni.issakainen@liminka.fi
Vastaava ohjaaja
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Taiku nuorten taitopaja