Digiä kuntatyössä -sarjan toinen kuvaus kertoo rakennusvalvonnan sähköistämisestä Oulussa

Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien yhteisen Digiä kuntatyössä -sarjan toinen tapauskuvaus kuntakentältä nostaa esiin Oulun kaupungin rakennusvalvonnan kehittämistyön. Vuodesta 2015 lähtien Oulussa on työskennelty rakennusvalvonnan sähköistämiseksi, ja parhaillaan työstä korjataan satoa: jo noin 99 % kaikista kaupungin rakennuslupahakemuksista tulee rakennusvalvontaan sähköisessä muodossa.

Oulussa toteutettu rakennusvalvonnan sähköistäminen on tuonut muutoksia lupaprosessiin, arkistotyöhön, työmaakäytäntöihin ja tarkastuksiin. Muutokset näkyvät myös strategisella kaupunkisuunnittelun tasolla. Keskeistä on yhteisten järjestelmien mukanaan tuoma samanaikaisuus; kun prosessit aiemmin olivat lineaarisia, nyt useampi asiantuntija voi tarkastella ja kommentoida rakennusprosessia yhtäaikaisesti.

Palvelujen sähköistäminen mahdollistaa sekä pysymisen lupaprosessin aikataulussa että jatkuvasti päivittyvän rakennusalan uusimmissa muutoksissa mukana. Miten uudistus on toteutettu ja millaisia muutoksia se on tuonut mukanaan? Tutustu tapauskuvaukseen Digiä kuntatyössä -sivuilla.

Tutustu myös ”Digiä kuntatyössä” -sarjan  ensimmäiseen työn murroksen tapauskuvaukseen

 Yliopistosairaanhoitopiirien yhteistyössä kehitetty digitaalisen terveydenhuollon palvelu Terveyskylä juurruttaa digitaalista hoitoa sekä potilaiden että terveydenhuoltoalan ammattilaisten arkeen.  

Vastaanottorutiinit joutuvat myllerrykseen, inhimillinen kohtaaminen saa uusia muotoja ja terveystiedon hyödyntämisen mahdollisuudet laajenevat entisestään. Potilaat osaavat jo vaatia digipalveluita samalla, kun osa ammattilaisista vielä etsii luontevia digitekemisen tapoja potilastyön osaksi. Digitaalinen hoito herättää puolin ja toisin pelkoa mutta myös kiinnostusta; alueellisesti ja kansallisesti kehittyvä Terveyskylä-palvelu käy terveydenhuollon uudistamisen paraatiesimerkistä myös kansainvälisesti.  

Millaisia havaintoja digitaalisen hoidon ympärillä tehdystä kehitystyöstä on tähän mennessä tehty ja mihin työ on suuntaamassa? Tervetuloa tutustumaan tapauskuvaukseen Digiä kuntatyössä-sivulla. https://www.kuntaliitto.fi/osallistuminen-ja-vuorovaikutus/tietoyhteiskunta/digia-kuntatyossa/digia-kuntatyossa-terveyden-askeleet-otetaan-digihoitopoluilla

Digiä kuntatyössä -sarjassa syvennetään ymmärrystä työn murroksesta kuntakentällä julkaistavien, oivaltavien tapauskuvasten avulla. Alkusyksystä 2021 käynnistyy myös Digiä kuntatyössä-podcast, jossa työn murroksen ajankohtaisia teemoja avataan yhdessä Kuntaliiton, KT:n ja kuntakentän digikehittäjien kanssa.