13.10.2022
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Yhdessä ykköseksi -kehittämistekoklinikka

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Limingan kunta valittiin Suomen kekseliäimmäksi kunnaksi vuonna 2021, olemme olleet kovin otettuja tästä arvonimestä. Viime vuonna kehitimme tekojen jättöä kirittämään varjogaalan, jossa kaikki tekoja jättäneet kutsuttiin juhlimaan yhdessä. Tänä vuonna järjestämme jälleen varjogaalan, mutta sen lisäksi tarvittiin vielä jotain uutta että saamme varmistettua arvonimen myös tulevalle vuodelle. Olemme seuranneet eri yksiköiden sometilejä, pitäneet korvat auki kahvipöytäkeskusteluissa ja tutkineet eri yksiköiden osavuosikatsauksia. Kehittämistekojen jättämisestä puhuttaessa olemme kuulleet useammasta suusta että minkälainen onkaan sopiva kehittämisteko, olisiko tämä meidän uudistus tai toimenpide siihen sopiva? Voisin kyllä tämän "jutun" kehittämistekona jättää, mutten oikein osaa sitä kirjoittaa, perusteli yksi työkaveri.
Ratkaisu
Näihin haasteisiin ja kehittämistekojen jättämistä kirittämään kehitimme uutena tapahtumana kehittämistekoklinikan. Tilaisuus kalenteroitiin viimeiselle perjantaille ennen jättöajan loppumista. Varasimme tilaisuutta varten kokoustilan, lähetimme kalenterikutsun koko henkilöstölle, ja kutsuimme kaikki mukaan kirjoittamaan tekoja ja saapumaan pullakahveille.

Kutsuviesti kuului:
"Naputellaan yhdessä ja toisia kannustaen viimeiset jätettävät teot perjantai-iltapäivän kunniaksi.
Varustaudu omalla koneella ja inspiroituneella mielellä.
Tarjolla kahvia ja pullaa! (jokaisella paikalle saapuvalle ja osallistun painiketta napsauttaneelle)
Saat kutsua myös hyvää tekoa piilottelevan kaverin mukaan kirjoitustalkoisiin."

Tilaisuudessa on tarkoitus hyvässä hengessä ja toisia kannustaen kirjoittaa viimeiset jätettävät teot. Siellä on myös mahdollisuus testata onko oma teko sopiva kehittämisteoksi, tai tarvitseeko tekstiä vielä jotenkin muokata että asiaa tuntematonkin lukija sen ymmärtää.

Kustannuksia syntyi n.20€ eli kahvitarjoilujen hinta.
Tulokset
Kehittämistekoklinikka sai innostuneen vastaanoton, paikan päälle kirjoitustalkoisiin osallistui kymmenkunta kirjoittajaa, osa oli paikalla koko ajan ja osallistui myös muiden kuin omien tekojen sanoittamiseen ja kommentointiin, osa taas piipahti vain oman teon kirjoittamassa ja jättämässä. Yksi tekojen jättäjä oli myös varannut kauempana olevassa työpisteessään samaan aikaan oman kirjoitusajan, ja hän oli yhteydessä pariin otteeseen meidän klikalle.

Klinikka sai kiittävää palautetta, ja yhteinen kirjoitustuokia koettiin mukavaksi ja tsemppaavaksi.

Uskon että myös jatkossa tullaan järjestämään vastaavia tilaisuuksia, ja myös toive siitä että kehittämistekoklinikan voisi järjestää jo aikaisemmassa vaiheessa jäi varmasti hautumaan mieleen kehittämiskelpoisena ideana.

Yhteyshenkilöt

Kaisa Salmu
kaisa.salmu(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta, elinvoimapalvelut
Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Projektipäällikkö
Limingan kunta, elinvoimapalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta