13.10.2022
Limingan kunta, koko organisaatio, Liminka

Tervetuloa töihin! -tilaisuus Limingan kunnan uusille työntekijöille

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingan kunnassa työskentelee reilu 700 työntekijää eri yksiköissä, ja yksiköihin rekrytoidaan uusia työntekijöitä pitkin vuotta. Uuden työntekijän kohdalla oma esihenkilö perehdyttää omaan yksikköön ja työhön liittyvät asiat, mutta monesti laajempi kunnan esittely jää pintapuoliseksi. Välttämättä muut johtoryhmän esihenkilötkään ei tule tutuiksi. Eikä jokaiselle työntekijälle ole järkevää pitää laajaa esittelytilaisuutta erikseen, tai ajeluttaa ympäri toimipisteitä.
Ratkaisu
Idea tervetulotilaisuudesta syntyi Keva rahoitteisen Palvellen -hankkeen esihenkilöiden työpajoissa, jossa keksittiin ratkaisuja työntekijöiltä nousseisiin tarpeisiin. Korona-aika myöhästi ensimmäistä kokeilua, mutta viimein syksyllä 2022 aika oli tälle suopea. Järjestettiin siis uusien työntekijöiden tervetulokahvit, jossa oli pientä informatiivistä ohjelmaa, esiteltiin kunnan eri toimintoja ja lopuksi oli mahdollisuus vielä istahtaa kahvipöytään oman palvelualan muiden uusien työntekijöiden kanssa.

Tapahtumavalmistelua tehtiin yhdessä johtoryhmän kanssa. Tilaisuuden kutsu ja ilmoittautumislinkki lähettettiin johtoryhmälle, joka välitti kutsua "korona-aikana" työnsä aloittaneille omille työntekijöille.

Tilaisuuden puheenvuorot jakaantui seuraavasti:
Tilaisuuden avaus, hallintojohtaja Tarja Vilmunen
Musiikkiesitys, kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala
Tervetuloa töihin Liminkaan!, kunnanjohtaja Pekka Rajala
Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet, henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eliisa Tornberg
Tiedottaminen ja viestintä, viestintä- ja tapahtuma-asiantuntija Anu-Maija Kärjä
Limingan IT-palveluiden toimintamalli, talousjohtaja Lasse Siekkinen
Suomen kekseliäin kunta, hankeasiantuntija Kaisa Salmu

Yhteisen osuuden jälkeen siirrytiin kahvien kera vielä tapaamaan oman palvelualan muiden uusien ja johtajan kanssa. Palvelualueiden johtajat esittäytyivät ja keskustelua käytiin vielä lisää "omista" asioista.

Tilaisuus päättyi lastenkutsuilta tuttuun ongintaan, jossa jokainen sai vielä onkia itselleen pienen lahjan kotiin viemiseksi. Liminka kassiin oli pakattu Liminka -logolla varustettu avainnauha, kynä ja juomapullo.

Tapahtuman jälkeen kaikille osallistujille lähetettiin palautekysely, jotta saadun palautteen pohjalta voimme entisestään kehittää seuraavaa tapahtumaa vieläkin paremmaksi.

Tilaisuuden kustannukset koostuivat kahvitarjoiluista ja lahjoista, n.200€.
Tulokset
Palautteesta nousi esille että tapahtumalle koettiin olevan selkeästi tarvetta. Tapahtumaan osallistuneista 82% suosittelisi osallistumista omalle uudelle työkaverille. Myös tilaisuuden valmistelussa mukana olleet kokivat tilaisuuden onnistuneeksi.

Jatkostakin on jo ehditty päättää, seuraava tilaisuus pidetään jo keväällä ja jatkossa kerran vuodessa.
Liitteet
Anu-Maija onkii.jpeg
S kutsu Liminka small.png

Yhteyshenkilöt

Kaisa Salmu
kaisa.salmu(ät)liminka.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta