12.9.2022
Kangasalan kaupunki/ soten hallinto, Kangasala

Sotender-rekrytointisovellus osaratkaisuna työntekijäpulaan

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Osana työnantajabrändin kehittämisen ja rekrytoinneissa onnistumisen kokonaisuutta todettiin, että pärjätäksemme kilpailussa riittävästä työvoimasta on tarpeen kehittää omaan käyttöön soveltuva palvelu työvuorojen ja halukkaiden sijaisten kohtaamiseksi.

Viimesijainen tavoite on ollut saada riittävä määrä osaavaa henkilöstöä tuottamaan sote-palveluja asiakkaille, mikä tuottaa palveluihin laatua ja saavutettavuutta ja lisää henkilöstön hyvinvointia, kun palvelutuotannossa on riittävä määrä henkilöstöä. Lisäksi tavoitteena on ollut tarjota työntekijöille helposti mahdollisuus lisäansioihin ja saada säästöä suhteessa vuokratyövoiman käytön kustannuksiin.
Ratkaisu
Sotender-palvelu luotiin yhteistyökumppanin kanssa nopealla aikataululla- Kolmessa kuukaudessa tarpeen havaitsemisesta palvelu on saatu käyttöön. Itse Sotender-palvelu kehitettiin johtoryhmän ja yhteistyökumppanin yhteistyönä.

Kun sovellusta lähdettiin jalkauttamaan käytäntöön, piti miettiä myös sijaisten hankinnan prosessit uusiksi, ja sen työn ovat tehneet lähiesihenkilöt. Laajasti soten esihenkilöt ovat huolehtineet viestinnästä, jotta alalla ollaan tietoisia Sotenderista.

Palvelun kehittäminen maksoi n. 30 000 euroa ja se on maksanut itsensä takaisin kuudessa kuukaudessa säästyneinä vuokratyövoiman käytön kustannuksina.
Tulokset
Sotender-palveluun on 12.9. mennessä rekisteröitynyt n. 420 käyttäjää, mikä on hyvä määrä huomioiden, että vakituisia palvelussuhteita Kangasalan sotessa on n. 650. Noista 420 rekisteröityneestä yli 60 % on muita kuin Kangasalan sotessa vakituisesti työskenteleviä. Tähän mennessä sen kautta on varattu vuoroja 194.

Tulos on merkittävä, jos ajatellaan, että tuo määrä työvuoroja olisi esim. työskennelty vajaalla henkilöstömäärällä. Sotender on maksanut itsensä takaisin ja tästä edespäin tuottaa säästöjä Kangasalan kaupungille. Ks. tarkemmin edellisissä vastauksissa.

Yhteyshenkilöt

Marika Lanne
marika.lanne(ät)kangasala.fi
Sosiaali- ja terveysjohtaja
Kangasalan kaupunki/ sote
Aila Halsinaho
aila.halsinaho(ät)kangasala.fi
henkilöstöpäällikkö
Kangasalan kaupunki, sosiaali- ja terveyskeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta