28.9.2022
Limingan kunta, tekninen osasto, kaavoitus, Liminka

Poutalan asemakaava

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Poutalan kaava-alueella sijaitsee liminkalaisen taitelijan, Vilho Lammen (1898-1936), kotitila ja ateljee, jossa taiteilija on maalannut suuren osan teoksistaan. Idea oli nostaa taiteilija tietoisuuteen eri tasolla, ja kun uusi asuinalue oli suunnitteilla, päätettiin taiteilijaa hyödyntää.
Ratkaisu
Poutalan asuinalueen pääkatu päätettiin nimetä Vilho Lammen tieksi ja tonttitiet nimetään taiteilijan maalausten ja taideteosten mukaan. Alueella muuttavat ihmiset kiinnostuvat taiteilijasta ja hänen töistään kadunnimistön pohjalta. Teiden nimen yhteyteen sijoitetaan kuvat maalauksista tai teoksista, joiden mukaan tiet on nimetty. Lisäksi mukana voi olla QR-koodi, jonka kautta saa lisätietoa taitelijasta ja teoksesta. Teitä on nimetty usein taitelijoiden mukaan, mutta Poutalan alueella nostetaan nimenomaan teosten arvostusta.

Kaava-alueella on yleensä laadittu rakentamistapaohje ohjaamaan rakentamista, mutta Poutalan alueella halutaan antaa tuleville asukkaille täysi vapaus käyttää taiteellista luovuutta oman talon suunnittelussa. Idea yhdistää taiteilijan tunnettuuden nostamisen, arkkitehtuurin ja kaavoituksen.
Tulokset
Alue on herättänyt jo kiinnostusta ja ideasta on kirjoitettu paikallislehdissä, vaikka tontit eivät ole vielä varattavissa.
Liitteet
Katunäkymä small .jpg

Yhteyshenkilöt

Venanzia Rizzi
venanzia.rizzi(ät)liminka.fi
kunnanarkkitehti
Limingan kunta, tekninen osasto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat