1.3.2019
Limingan kunta, Liminka

Osallisuusmallin kehittäminen palvelumuotoilun keinoin

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingan uudessa kuntastrategiassa (2018-2025) kuntalaisten osallisuudelle on annettu entistä suurempi painoarvo. Kuntastrategiassa on linjattu palveluiden järjestämisen keskeisiä periaatteita. Yksi näistä on osallisuus ja yhteisöllisyys. Teeman alle on kirjoitettu tavoite seuraavaa: "Vahvistamme kuntalaisvaikuttamista ja -osallistamista. Laadimme kuntalaisvaikuttamiseen pysyvän toimintamallin, jota toteutetaan ennakoiden ja oikea-aikaisesti usealla eri menetelmällä. Vahvistamme yhteisöllisyyttä luomalla mahdollisuuksia kohtaamiseen ja vuoropuheluun sekä tukemalla eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja vapaaehtoisjärjestöjen aktiivista toimintaa. "

Osallistamisen pysyvän toimintamallin rakentaminen on käynnistetty loppuvuodesta 2018 Limingan kunnassa parhaillaan käynnissä olevan BusinessFinlandin rahoittaman Liminka Lupaus -hankkeen kautta. Limingassa työstövaiheessa puhutaan osallisuusmallista.

Osallisuusmallin keskeisin tavoite on lisätä kuntalaisten osallisuutta sekä saada entistä paremmin kaikkien kuntalaisten ääni kuuluviin osana kunnan päätöksentekoa ja palveluiden kehittämistä. Osallisuusmallin tavoitteena on selkeyttää vaikuttamisen eri tapoja sekä toimia kunnan työntekijöiden tukena.

Tarkoitus on laatia visuaalisesti näyttävä ja selkeä kuvaus välttäen virkamiesjargonia. Malli rakennetaan ja toteutetaan kuntalaisen näkökulmasta - hallinnon himmelit ja prosessit eivät ole keskiössä versiossa, joka näkyy kuntalaiselle.


Ratkaisu
Osallisuusmallin rakentamisen pohjalta tehtiin benchmarkkausta muihin suomalaisiin kuntiin, sekä niiden osallisuus- ja vaikuttamisohjelmiin. Osallisuusmallin työstämisen aloittamisessa meillä oli siis hyvä käsitys siitä, mitä muualla on tehty.

Benchmarkkauksen tuloksena vahvistui käsitys siitä, että haluamme tehdä osallisuusohjelman hyvin kuntalaislähtöisesti ja ymmärtäen sitä, millä tavalla kuntalainen haluaisi mieluiten osallistua eri teemoissa. Näiden halujen mukaan kehitämme syntyvän palvelun omaa toimintaamme muokaten.

Osallisuusmallin työstäminen päätettiin toteuttaa palvelumuotoiluprojektina. Ajatus palvelumuotoilusta nousi KunTeko2020- ja Liminka Lupaus -hankkeiden kautta hankittujen henkilöstön palvelumuotoilusparrauksen/valmennusten jälkimainingeista. Palvelumuotoilu valittiin näkökulmaksi sen asiakaskeskeisen ja asiakasymmärrystä korostavan työskentelytavan vuoksi.

Kilpailutimme osallisuusmallin työstämisen palvelumuotoilun keinoin ja työn pääsimme aloittamaan marraskuussa 2018. Osallisuusmallia työstämään valittiin oululainen Palvelumuotoilu Palo Oy. Kustannuksista 50 % katetaan Liminka Lupaus -hankkeen kautta, kyseessä pienhankinta (15 000 euroa).

Osallisuusmalli työllistää laajasti myös henkilökuntaa ja paljon osallisuusmallityöstä tehdään myös omana työnä toiminnan juurruttamiseksi.
Tulokset
Osallisuusmallin työstäminen on vielä kesken ja arvioiden mukaan saamme valmista kesän 2019 aikana.

Tähän mennessä olemme järjestäneet kunnan työntekijöiden ja kunnanvaltuutettujen yhteisen osallisuuspelipajan, jossa kiivettiin "osallisuusvuorelle" kehittäen samalla osallisuuden pilotteja keväälle 2019 toteutettavaksi. Työntekijöiden ja kunnanvaltuutettujen osallisuuspelipajan jälkeen järjestettiin kuntalaisille avoin osallisuusilta, jossa pohdittiin osallisuuden esteitä, mahdollisuuksia ja mahdollisia pilottikohteita, joilla osallistamista voitaisiin testata kevään 2019 aikana.

Näiden lisäksi suunnitteilla on kouluissa järjestettävä nuorten osallisuustilaisuus.

Keväällä siirrytään toteuttamaan toisistaan hyvinkin erilaisia osallistamisen pilotteja, joita arvioiden mukaan on 5-7 kpl. Piloteista kerätään kokemukset ja parhaimmat otetaan mukaan osallisuusmalliin pysyvinä uusina toimintamalleina.

Osallisuusmallin toteuttaminen palvelumuotoiluna on osoittaunut odotusten mukaan hyväksi tavaksi toimia ja olemme jo tähän mennessä saaneet kerättyä laadukasta dataa ja kasvattaneet asiakasymmärrystämme ehkä hieman vaikeaa ja abstraktia asiaa kohtaan. Osallisuus on noussut tärkeäksi teemaksi niin henkilökunnan kuin valtuutettujen parissa.

Uskomme, että pitkällä aikavälillä osallisuusmallin luomisella on positiivisia ja toimintaa kehittäviä vaikutuksia. Lisäksi uskomme, että osallistamisen kehittämisellä on positiivisia vaikutuksia myös henkilökunnan toimintaan: uudet vuorovaikutuksen tavat, yhteistyö sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa sekä mahdollisuus kehittää asiakaslähtöisesti.

Yhteyshenkilöt

Laura Kelhä
laura.kelha(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Katja Vuorinen
katja.vuorinen(ät)liminka.fi
Hallintojohtaja
Limingan kunta

Laura Kelhä
laura.kelha(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta