27.9.2016
Kotkan kaupunki, Nuorisotyön yksikkö , Kotka

Nuorten ja ikäihmisten yhteinen tila

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kotkan kaupungin ja Koskenrinteen Kodit yhteistyön lähtökohtana on ollut kaksi keskeistä tekijää: 1. sukupolvien kohtaamisen mahdollistaminen sekä 2. taloudelliset tekijät.

Kotkan kaupungin Karhulan alueen nuorisotila Vessu sijaitsi kiinteistössä, joka ei ole kaupungin oma kiinteistö. Kaupungin taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt viime vuosina ja on lähdetty rohkeasti sekä luovasti etsimään uudenlaisia ratkaisuja mm. kiinteistöjen käytössä.

Usein nuorisotilojen toiminta painottuu iltoihin ja päiväajan käyttöaste on heikko. Koskenrinteen Kodit järjestää päivätoimintaa ikäihmisille.
Ratkaisu
Kotkan kaupunki ja Koskenrinteen Kodit löysivät yhteisen sävelen ja yhteistuumin päätettiin yhdistää samoihin tiloihin nuorten ja ikäihmisten toiminta. Syntyi uusi tila nimeltä Kulma.

Tilan suunnittelu toteutettiin yhteisenä työnä molempien taustaorganisaatioiden, ikäihmisten ja nuorten voimin. Suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa eri sukupolvien kohtaaminen tapahtui luontevasti.
Tulokset
Yhteisten tilojen käyttöaste on korkea ja yhteinen tila on taloudellisesti järkevä. Vuokrakustannuksissa on voitu säästää sekä käyttää yhteisiä välineitä ja kalusteita toiminnan järjestämisessä eri ajankohtina eri ryhmille.

Yhteinen tila on toiminut vuoden ajan ja sukupolvien välisen kohtaamisen toimintamuotoja haetaan. Pienimuotoisista yhteisistä toiminnoista on syntynyt hyviä kokemuksia ja tunnelmia. Haasteen asettaa nuorten kouluaika päivisin ja ikäihmisten toiminnan osuminen juuri kouluaikaan.

Jatkotyössä haetaan yhteistyömuotoja koulun kanssa. Yhteistyöllä mahdollistetaan erilainen oppimisympäristö koulun arkeen, oppimisen yhdistäminen eri aihealueisiin sekä ikäihmisten virkistystoimintaan. Tarve on suuri.

Katso lisätietoja:
http://www.koskenrinne.fi
https://www.facebook.com/nuorisotilakulma

Yhteyshenkilöt

Sanna Koskimies
sanna.koskimies(ät)kotka.fi
Hallinto- ja kehittämispäällikkö
Kotkan kaupunki
Leena Ruotsalainen
leena.ruotsalainen(ät)kotka.fi
Nuorisotoimenjohtaja
Kotkan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta