11.7.2022
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Lounasuinnit tyky-tekona

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Lämmin kesä tuntuu helposti menevän hukkaan kuumassa toimistossa istuessa. Keskelle työpaivaa kaivattiin virkistävää taukoa, joka mahdollistaisi myös kesästä nauttimisen työpaivän ohessa.
Ratkaisu
Limingan kunnanvirastolta on neljä kilometriä upealle Rantakylän virkistyalueelle. Kunnanviraston työntekijät lähtivät kesän aikana usein viettämään lounastaukoa rannalle. Eväät haettiin mukaan kaupasta tai ne tuotiin mukana kotoa, ja uimarannalle ajettiin ajan säästämiseksi autolla. Lounastauko aloitettiin pikaisella pulahduksella järveen, minkä jälkeen lounas nautittiin rantakivillä tai puistonpenkillä istuen. Lounastunnin kesto pysyi noin puolessa tunnissa mutta tauon virkistävä vaikutus oli huomattavasti suurempi kuin tavanomaisella toimiston keittiössä nautitulla lounaalla tai ravintoloissa käynneillä.
Tulokset
Toimistossa työskentelevät saivat nauttia kesästä jo ennen kesälomaa. Lounasuinnit piristivät päivää ja kohensivat työhyvinvointia sekä työn imua.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Projektipäällikkö
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Teemat