12.7.2021
Limingan kunta, kunnallistekniikka, Fiksun liikkumisen suunnitelma -hanke, Liminka

Limingan kätketyt helmet - Osallistava reittisuunnitelma

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingan kunnan Fiksun liikkumisen suunnitelma -hankkeessa on tarkoitus innostaa ja ohjata kuntalaisia lisäämään kävelyn ja pyöräilyn osuutta kaikessa liikkumisessa. Hankkeen päätavoitteena on laatia Fiksun liikkumisen suunnitelma, joka muun muassa sisältää Limingan kävelyn ja pyöräilyn vision vuodelle 2030. Hankkeessa haluttiin myös kannustaa kuntalaisia lisäämään kävelyn ja pyöräilyn osuutta hauskoilla ja kekseliäillä tavoilla.
Ratkaisu
Fiksun liikkumisen hankkeessa suunniteltiin seitsemän erilaista reittiä, jotka voi kulkea kävellen, pyöräillen tai muutoin lihasvoimalla. Reitit on suunniteltu siten, että niille on helppoa lähteä mistä tahansa reitin kohdasta. Lenkit on rakennettu eri teemojen ympärille, ja niitä löytyy eri puolilta Liminkaa. Seitsemän ensimmäistä reittiä suunniteltiin kunnan henkilöstön omana työnä, ja niistä on teetetty kunnan kotisivuille sähköiset kartat sekä säänkestävät kyltit reittien varsille.

Reittivalikoimaa haluttiin täydentää vielä yhdellä, ja se päätettiin tehdä kuntalaisten toiveiden pohjalta. Kuntalaisilta pyydetään kesän 2021 aikana vastauksia kyselyyn, jossa tavoitteena on kerätä tietoa kuntalaisten mielestä Limingan kaikkein hienoimmista, jännittävimmistä tai muutoin näkemisen ja kokemisen arvoisista kohteista. Vastausten pohjalta rakennetaan syksyllä kahdeksas reitti teemalla Limingan kätketyt helmet. Reitti julkaistaan syyskuussa järjestettävien Limmi Festien yhteydessä. Syntyvä reitti on osallistavan suunnittelun lopputulos.
Tulokset
Koska reitti ei ole vielä valmis, on vaikea sanoa, muodostuuko siitä esimerkiksi suositumpi kuin seitsemästä kunnan omana työnä toteuttamasta reitistä. Tavoite kuitenkin on, että osallistava suunnitteluprosessi houkuttelisi liminkalaisia kävelemään ja pyöräilemään sekä liikkumaan muutoin lihasvoimin entistä enemmän. Avoinna oleva kysely sekä vastaajien kesken arvottava pyöräilyaiheinen palkinto toivottavasti levittävät kuntalaisille tietoa jo tehdyistä seitsemästä reitistä, sekä lisäävät kuntalaisten kiinnostusta tutustua kotikuntansa kävely- ja pyöräilymahdollisuuksiin. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti sekä kunnan hiilidioksidipäästöihin että kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi
marja-riitta.vavuli-kiviniemi(ät)liminka.fi
Liikelaitosjohtaja (kunnallistekniikka), maisemasuunnittelija
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta