14.10.2022
Lempäälän kunta/sivistyspalvelut, Lempäälän kunta/liikuntapalvelut, Lempäälän kunta/yhdyskunnan palvelualue, Lempäälä

Kuntalaisten kuntoportaat

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kuntaan oli kaivattu kuntoportaita usean vuoden ajan. Kuntoportaista on käyty yleistä keskustelua ja portaat olivat vuoden 2019 liikuntapaikkakyselyssä kuntalaisten suosikkitoive. Koronan vuoksi ulkoliikuntapaikkojen suosio nousi ja kunnalla ei ollut mahdollisuutta rakentaa portaita niin nopealla aikataululla kuin kuntalaiset olisivat toivoneet.

Kuntoportaat päätettiin rakentaa Hakkarin ulkoilualueelle ns. vesitorninmäelle. Portaat sivuavat suosittua kuntopolkua ja on kaikkien tavoitettavissa.

Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry otti kuntaan yhteyttä ja kertoi kiinnostuksen toteuttaa kuntoporrashankkeen yhdessä ja yhteistyössä kunnan kanssa. Hanke päätettiin toteuttaa Lempäälän Kisa Yleisurheilun ja Lempäälän kunnan yhteistyönä. Seura haki ja sai Leader investointitukea. Omarahoituksena haettiin Hauhon Säästöpankin kannustinrahaa, lisäksi seura panosti hankkeeseen talkootyöllä.

Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa kaikille Lempäälän kuntalaisille avoin, maksuton ja ison käyttöasteen omaava matalan kynnyksen lähiliikunta- ja treenipaikka. Hankkeen toteutustapa ja rahoitusmalli nopeuttivat investoinnin toteuttamista ja käyttöönottoa. Tavoitteena oli myös
yhteisöllisyyden kasvattaminen yhteisen hankkeen, talkootyön ja Lempäälän kuntalaisten osallistamisen avulla.
Ratkaisu
Hanke eteni vauhdilla, keväällä 2021 kartoittamalle kohteelle eri paikkoja sekä rahoitusta.
Hankemalli on esiteltiin 9.3.2021 Lempäälän kunnan johtoryhmässä, josta saatiin hankkeelle puoltava kanta.

Lempäälän kunta perusti samalla työryhmän, joka selvittää hankkeen toteuttamiseen ja yhteistyösopimukseen liittyviä käytännön asioita. Hankkeen konkreettinen toteuttaminen tapahtui eri osapuolten roolien ja toteutusvastuiden mukaisesti.

Lempäälän kisa Yleisurheilu ry hankki portaisiin rahoituksen, sekä hoiti kaikki rakentamiseen tarvittavat materiaalit sekä kilpailutti urakoitsijan. Kunta osoitti portaille maa-alueen ja yhteistyöstä solmittiin #kyllä yhdistyksille sopimus. Sopimuksen kesto on viisi vuotta ja asiakirjaan laadittiin molempien tahojen tehtävät, vastuut ja työnjaot.
Tulokset
Portaat valmistuivat pikaisella aikataululla, avajaisia vietettiin 8/2021. Hankkeen myötä kuntaan saatiin koko kuntaa liikuttavat kuntoportaat ja yksi suosituimmista liikuntapaikoista. Portaissa käy ulkoilemassa väkeä vauvasta vaariin, oravista koiriin.

Kuntoportaista ja yhteistyöstä solmittiin #kyllä yhdistyksille sopimus. Sopimuksen kesto on viisi vuotta ja asiakirjaan laadittiin molempien tahojen tehtävät, vastuut ja työnjaot.
Yhteistyön tavoitteet

Sopimuksella sovittiin yhdessä Lempäälän kunnan kanssa toteuttaa ja kehittää toimintatapoja, jotka edistävät kuntalaisten hyvinvointia sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä Lempäälässä.

Yhteistyön tuloksena sovittiin:
1) Kunnan omistamalle maalle Hakkarin vesitorninmäelle rakennetaan Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimesta kuntoportaat
2) Kuntoportaat tulevat kaikkien kuntalaisten vapaaseen käyttöön
3) Kuntoporrasharjoittelusta ei saa periä maksua eikä portaisiin voi varata vuoroja
4) Kuntoportaita ylläpidetään ja niiden turvallisuudesta pidetään yhdessä huolta
5) Portaissa ei ole talvikunnossapitoa
6) Molemmat osapuolet huolehtivat viestinnästä ja markkinoinnista hyvää yhteistyötapaa noudattaen

Portaisiin lisättiin syksyllä 9/2022 valastus, joten portaat ovat jatkossa kuntalaisten käytössä myös pimeään aikaan.
Linkit
https://www.lempaala.fi/vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/liikuntapaikat/ulkoliikunta-ja-ulkoilu/kuntoportaat/
Liitteet

Yhteyshenkilöt

Sari Juuti
sari.juuti(ät)lempaala.fi
Liikuntapäällikkö
Lempäälän kunta
Nina Lehtinen
nina.lehtinen(ät)lempaala.fi
sivistysjohtaja
Lempäälän kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta