29.9.2021
Limingan kunta, Aapin päiväkoti, Liminka

Iloa työpäivään

Käytössä

Tarve ja tavoitteet
Aapin päiväkoti on suhteellisen uusi päiväkoti ja sen vuoksi henkilökunnan ryhmäytymiseen haluttiin kiinnittää enemmän huomiota. Halusimme työpaikastamme kaikille mahdollisimman mukavan ja mieluisan.
Ratkaisu
Emme suunnitelleet erillistä hanketta tai projektia, jolla olisi alku ja loppu vaan halusimme yksinkertaisesti vain lisätä toimintavuoteen erilaisia iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita. Moni juttu on ollut Aapin vastaavan varhaiskasvatuksen opettajan ideoima, mutta mukana on ollut myös muiden työntekijöiden ideoita. Tämä on meidän yhteinen juttu.

Aapin päiväkodissa iloa ja hyvää mieltä työpäivään on lisätty Ilmianna työkaveri -kampanjalla, jossa sai nimettömästi kertoa, mitä hyvää työkaveri on tehnyt. Näitä ilmiantoja luettiin viikkopalavereissa ääneen ja sen jälkeen laput laitettiin päiväkodin seinälle näkyville. Äänestimme joukostamme Vuoden tyyppejä. Kategorioina olivat vuoden tähtikasvattaja, vuoden työtoveri ja vuoden hymytyyppi. Eniten ääniä saaneet tottakai palkittiin.

Ryhmätilojen ovensuissa oli tiimisydämet, joihin sai ohimennessä kirjoittaa ryhmän työntekijöistä hyviä asioita. Meillä on ollut myös yhteinen joulukalenteri sekä suuren suosion saanut "gaalailta". Uutta iltajuhlaa jo suunnitellaan. Lisäksi päiväkodin henkilökunnalla on keskenään arpajaisia ja yhteinen lottorivi.

Ylimääräistä rahaa nämä teot eivät tarvineet. Iltajuhla toteutettiin virkistysrahoilla. Teot ovat olleet kiinni viitseliäisyydestä ja halusta. Nämä kaikki on tehty päiväkodin työntekijöiden omin voimin ilman ulkopuolista apua.
Tulokset
Idea tämän teon ilmoittamiseen tuli työntekijältä sanoin: "koska nyt valloillaan on sellainen ilmapiiri, että kaikki viihtyy ja kaikilla on Aapissa hyvä olla." Aapin päiväkodin yhteishenki on kuluneen vuoden aikana muuttunut yhä enemmän "me-hengeksi" ja tiivistynyt. Työntekijöiden välinen yhteistyö on parantunut ja sitä kautta esimerkiksi yhteisopettajuus on lisääntynyt.

Töissä viihtyminen myös vähentää poissaolojen määriä. Kaikkein parasta on kuitenkin käytävillä kuuluva nauru ja työntekijöiden hymyt. Ehdottomasti jatkamme tätä toimintaa ja seuraavana onkin vuorossa tiimien väliset pukukisat halloweenin aikaan.

Yhteyshenkilöt

Outi Leinonen
outi.leinonen@liminka.fi
päiväkodin johtaja
Limingan kunta Aapin päiväkoti