28.11.2016
Kangasalan kunta vanhuspalvelut, Kangasala

Ikäihminen toimintakykyisenä kotona - kuntoutusprosessin kehittäminen

Yhteistyössä: Pälkäne, Kangasala
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kangasalan kunta tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut yhteistoiminta-alueella, johon kuuluu Kangasalan kunnan lisäksi Pälkäneen kunta. Ikäihmisten palveluissa tulee korostaa entistä enemmän kuntoutuksesta saatavan hyödyn näkökulmaa.

Tavoitteena on, että ikäihminen voisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Jotta se oli mahdollista, tulee yhtenä tärkeänä osa-alueena panostaa ikäihmisten kuntouttamiseen. On tärkeää, että ikäihmisen kuntouttamista tehdään kotihoidossa, lyhyt- ja pitkäaikaishoidossa ja terveyskeskussairaalassa.

Tarkoituksena on, että kuntoutus toiminnoilla pyritään säilyttämään ikäihmisen toimintakykyä ja käyttämään arjen toiminnoissa hyväksi jäljellä olevia voimavaroja. Tavoitteena on saada hänen omaisensa ja läheisensä sitoutumaan arjen kuntoutustoimintoihin. Erittäin tärkeää on, että yhteistyö toimii saumattomasti eri ammattihenkilöiden ja omaisten välillä.
Ratkaisu
Vanhuspalveluissa työskentelevälle henkilökunnalle on järjestetty jo aikaisemminkin Kunnon Hoitaja -koulutuksia. Tavoitteena on, että kaikki kotihoidon työntekijät ovat suorittaneet koulutuksen vuoden 2016 loppuun mennessä.

Tämän lisäksi vanhuspalveluissa työskentelevälle henkilöstölle koettiin tarpeelliseksi hankkia lisää kuntoutuksen täydennyskoulutusta. Vanhustyönjohtaja otti yhteyttä Tampereen Treduun, joka järjestää kunnan palveluksessa työskenteleville lähihoitajille kuntoutuksen osaamisalan opinnot.

Koulutuksen tavoitteena on syventää lähihoitajien tietoutta kuntoutuksen merkityksestä ikäihmisen hoitotyössä.

Työnantaja tarjosi vakituisessa palvelussuhteessa toimiville lähihoitajille mahdollisuutta suorittaa oman työn ohessa kuntoutuksen osaamisalan opinnot. Työntekijät suorittavat opinnot oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutus on koulutusmuoto, jossa ammattitaidon hankkiminen tapahtuu pääosin työssä oppien (80 %). Koulutukseen kuuluu tietopuolisia opintoja 12 päivää (20 %) Tredussa. Jokaiselle opiskelijalle nimetään työpaikkaohjaaja. Kyseinen henkilö vastaa opiskelijan työssä oppimisen suunnittelusta, ohjauksesta ja arvioinnista.

Koulutukseen osallistuu Kangasalan kunnasta lähes 40 lähihoitajaa. Suurin osa koulutettavista lähihoitajista työskentelee vanhuspalveluissa ja loput heistä terveyskeskussairaalan vuodeosastolla. Lisäksi Jalmarin Kodosta koulutukseen osallistuu neljä lähihoitajaa. Koulutukset toteutetaan kahdessa eri ryhmässä, joista ensimmäinen aloitti marraskuussa 2016 ja toinen aloittaa tammikuussa 2017. Tredun ja oppisopimuskeskuksen kanssa on sovittu, että kolmas ryhmä aloittanee syksyllä 2017.

Erittäin hyvänä asiana on, että koulutukseen osallistuvat lähihoitajat toimivat eri työpisteissä. Tällä tavoin saadaan hyvästä yhteistyöstä suurempi hyöty, joka lisää sujuvuutta ikäihmisten hoidon ja hoivan palveluketjussa.

Täydennyskoulutuksen lisäksi Kangasalan kunnassa on kehitetty ikäihmisen kuntouttamisen palveluprosessia. Suunnitteluun ovat osallistuneet eri ammattiryhmien edustajat kuten kotihoidonohjaaja, kuntoutuksen osastonhoitaja, kuntohoitaja, fysio- ja toimintaterapeutit, lähihoitajat ja sairaanhoitajat eri palvelualueilta. Kangasalan yhteistoiminta-alueen vanhuspalveluissa otetaan käyttöön lyhytaikaishoidon yksikössä ns. arviointijaksot, jonne ohjataan pitkäaikaishoidon palveluasumispaikkaa hakeva ikäihminen noin kolmeksi viikoksi kuntoutumaan. Kuntoutusjakson aikana ikäihmisen toimintakykyä kartoitetaan kokonaisvaltaisesti. Jatkokuntoutus toteutetaan noin 5 viikon tehostettuna kotikuntoutuksena, jonka jälkeen asiakas siirtyy normaalin kotihoidon suorittaman arkikuntoutuksen piiriin.
Tulokset
Kehittämisen tuloksista kerrotaan myöhemmin.

Yhteyshenkilöt

Mia Kannisto
mia.kannisto(ät)kangasala.fi
vanhustyön johtaja
Kangasalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta