20.10.2015
Hämeenkyrön kunta, Hämeenkyrö

Elämänlaatupalvelut yksikön muodostaminen

Käytössä

Tarve ja tavoitteet
Liideri -hankkeen puitteissa lähdettiin tekemään organisaatiouudistusta, jossa yhdistettiin kansalaisopisto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut ja nuorisopalvelut yhdeksi yksiköksi. Tavoitteena oli tehdä muutos henkilöstölähtöisesti, yhtenäistää toimintatapoja, lisätä yhteistyötä ja lisätä myös toiminnan tehokkuutta.

Taloushallinnon ja muun vastaavan hallintotyön keskittämisen toivotaan lisäävän varsinaiseen perustehtävään käytettävää työaikaa osavastuualueilla.
Ratkaisu
Monialaisessa yksikössä yhteinen tekijä löytyi asiakasryhmistä. Syksyllä 2014 perustettiin tiimejä (senioritiimi, työikäisten tiimi, lapsi- ja nuorisotiimi), jotka tutustuivat toistensa toimintatapoihin ja hakivat yhteistyömahdollisuuksia aluksi esim. tapahtumien järjestämisessä.

Lisäksi perustettiin moottoritiimi ja toimistotiimi, joita yhdisti toiminnan samankaltaisuus. Tiimit kokoontuivat syksyllä säännöllisesti ja vuoden 2015 alusta tarpeen mukaan.

Henkilöstölähtöinen kehittäminen jatkuu vastuualueella. Seuraavaksi lisätään asiakkaiden osallisuutta toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Hallintotyön keskittämistä tukee elokuun alussa 2015 voimaan tullut hallintosääntö.
Tulokset
Monialainen yhteistyö ja toisten toimintatapoihin tutustuminen on antanut ideoita oman työn kehittämiseen. Konkreettista yhteistyötä on toistaiseksi tehty esim. hankinnassa, tiedottamisessa ja tapahtumien järjestämisessä.

Yhteyshenkilöt

Antero Alenius
antero.alenius@hameenkyro.fi