19.5.2017
Hämeenlinnan kaupunki, Erityisvarhaiskasvatuksen tiimi, Hämeenlinna

Arjen innovaatioita päiväkotiryhmän toiminnan jäsentämiseksi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Päiväkotiryhmissä kaivataan konkreettisia työvälineitä arjen selkeyttämiseen. Erityisvarhaiskasvatuksen tiimissä pyritään löytämään erilaisia ratkaisuja sekä lasten että ryhmien henkilökunnan toiminnan ohjaamiseksi ja tueksi.

Struktuurisermi on pyörillä liikuteltava kevytrakenteinen sermi, johon on helppo kiinnittää kuvamateriaalia. Sermi soveltuu käytettäväksi päiväkodin aamupiirillä ja muissa toimintaympäristöissä, joissa tarvitaan kuvallista, helposti päivitettävää ohjeistusta lapsille. Sermin pintamateriaalina on huopamatto, johon kuvat kiinnittyvät kätevästi tarralla. Sermin runkona toimii vaaterekki / tuuletusteline.

Sermi on koettu erittäin käyttökelpoiseksi ja sitä rohkenee sanoa loistoideaksi. Se on kevyesti pyörillä liikuteltava, joten toiminta ei ole sidottu tiettyyn paikkaan. Sitä voidaan myös käyttää näkösuojana ja väliseinänä pienryhmätilanteissa, se on koottava ja monikäyttöinen.

Kuvien kiinnittäminen tarrapaloilla on helppoa, kätevää ja pienetkin lapset onnistuvat siinä helposti. Tarrakiinnitys ei myöskään kulu kovassakaan käytössä. Sermi on hinnaltaan edullinen, ja niitä on kuluneen toimintakauden aikana valmistettu useisiin ryhmiin.

Sermin lisäksi olemme kehittäneet toiminnanohjauskansion ja -kaulanauhan varhaisen tuen ja kuntoutuksen välineiksi. Nämä välineet ovat laajasti käytössä Hämeenlinnan päivähoidossa.
Ratkaisu
Idea syntyi, kun päiväkodeissa toiminnanohjauskuville ei löytynyt sopivaa kiinnityspaikkaa ja -tapaa. Kuvat ovat kuitenkin välttämättömiä, kun toteutetaan jäsennettyä oppimis- ja toimintaympäristöä. Joissakin päiväkodeissa seinille ei saa kiinnittää mitään tai kiinnittäminen on erittäin hankalaa.

Materiaalit ja välineet ovat usein erittäin kalliita ja saattaa olla, että eivät täytä kaikkia toimivuuden vaatimuksia. Itse kehitetty struktuurisermi on varsin edullinen ja toimiva sekä soveltuu moneen tilaan ja useisiin käyttötarkoituksiin. Samoin toiminnanohjauskansio ja -kaulanauha ovat edullisia välineitä päivähoidon arkeen.

Kehittämistyöhön ovat osallistuneet varhaisen tuen menetelmäohjaaja ja konsultoivat erityislastentarhanopettajat.
Tulokset
Laadullisesti havainnoiden mitattavissa. Lasten on helpompi ymmärtää ja orientoitua ympäristöön kuvien avulla. Kuvien käyttöönotto usein rauhoittaa ja jäsentää koko lapsiryhmän toimintaa.

Lasten kanssa tilanteiden ennakointi, jäsentäminen ja toiminnan sujuvuus on toimivaa kuvien avulla. Lapsille, joilla on kielellisiä ja tarkkavaisuuden pulmia, kuvat tuovat tarvittavaa jäsennystä ja kommunikaatiomahdollisuuden arkeen. Kuvien avulla myös vanhempien on helppo hahmottaa päivähoitopäivän kulkua ja tapahtumia. Erityisesti monikelisten lasten ja vanhempien kanssa kuvat helpottavat kommunikointia ja asioiden ymmärtämistä.

Tilanteet jäsentyvät, lapsiryhmän/lapsen ohjaus helpottuu, usein haastavatkin tilanteet saadaan hallintaan ja näin varhaisen tuen menetelmien käytöllä on iso merkitys henkilökunnan työssä jaksamiseen. Henkilöstö saa työvälineitä arjen ja toiminnan jäsentämiseen ja päiväkotiryhmän arki helpottuu.

Menetelmien oikeanlainen käyttö mahdollistaa lasten osallisuuden, jota myös uudet varhaiskasvatusuunnitelman perusteet painottavat. Kun ryhmän tilanne rauhoittuu, lapset pystyvät kommunikoimaan ja keskittymään leikkiin ja muihin toimintoihin. Päiväkodeissa ns. siirtymätilanteet ovat usein haasteellisia ja niihin voidaan vaikuttaa hyvän struktuurin avulla.

Lähtökohtana on aina, että struktuuri on henkilökunnalla hallinnassa. Hyvä struktuuri mahdollistaa myös joustavuuden ja lasten vaikuttamismahdollisuuden.

Lapset, joilla on käyttäytymisen pulmia, hyötyvät visuaalisesta tuesta ja tilanteen rauhoittumisen mahdollistavasta kyvystä vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus on aina aikuisten vastuulla ja heidän tulee huolehtia siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ja keinot hyvään vuorovaikutukseen.

Varhaisen tuen menetelmien käyttö edellyttää päivähoitoryhmissä pedagogista keskustelua, lasten havainnointia sekä dokumentointia. Menetelmien käyttöä tulee arvioida säännöllisesti ja tarvittaessa muuttaa, mikäli jokin käytetyissä menetelmissä ei toimi eikä tuota lapsille ja aikuisille selkeää hyötyä ja myös iloa arkeen.

Yhteyshenkilöt

Minna Mattila
minna.mattila(ät)hameenlinna.fi
Johtava erityislastentarhanopettaja
Hämeenlinnan kaupunki, sivistys- ja hyvinvointipalvelut, varhaiskasvatus
Minna Mattila
minna.mattila(ät)hameenlinna.fi
Johtava erityislastentarhanopettaja
Hämeenlinnan kaupunki, sivistys- ja hyvinvointipalvelut, varhaiskasvatus

Anne Hannukkala
anne.hannukkala(ät)hameenlinna.fi
Varhaisen tuen menetelmäohjaaja
Erityisvarhaiskasvatuksen tiimi
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta