17.6.2019
Kuopion kaupunki, Lukiokoulutusyksikkö , Kuopio

Lukio-opetuksen videointi

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea oppituntitallentamiseen syntyi 2007, kun urheilulukion opiskelijat olivat poissa opetuksesta paljon.
Opiskelija voi pyytää opettajaa tekemään opetustallenteen, kun opiskelija on lähdössä edustamaan oppilaitosta ja joutuu näin olemaan pakosti poissa luokkaopetuksesta. Mahdollisen pitkän sairastumisen takia voidaan myös tukea opiskelijaa opetustallenteilla. Tavoitteena oli siis opetuksen saavutettavuus ja siinä onnistuttiin 100%:sti.
Ratkaisu
Kuopion klassillisen lukion peruskorjauksen yhteydessä pystyttiin kalustamaan uudet luokat riittävällä av- ja tallennusteknologialla, jolloin päästiin alkuun. Opettajakoulutus tapahtui ensimmäisen käyttöönottovuoden aikana ja toiminta on vakiintunut opetuskäyttöön erityisesti matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa.

Opetushallitus rahoitti "Virtuaaliluokka" hanketta kolme vuotta, jonka aikana saatiin annettua koulutusta myös Kuopion ulkopuolisille lukioille Suomessa.
Tulokset
Opettajat ovat ottaneet tuntitallentamisen yhtenä työkaluna omaan opetukseen, joka ei enää lisää työtä itse oppitunnin pitämisessä. Tuntitallenteen siirtämiseen ja sen mahdolliseen rikastamiseen menee aikaa, josta myös opettaja saa korvauksen.

Opettajalle korvataan tuntitallenteen tekemisesti puolet tukiopetuspalkkiosta, jonka opettaja merkitsee kansliassa olevaan tukiopetuskirjaan. Palkkion maksaminen on mahdollistunut, koska luokkahuoneissa pidettävä tukiopetuksen tarve romahti kymmenesosaan.

12 vuoden aikana tukiopetuskehystä (rahaa) on säästynyt 294 500€, josta on tukiopetuspalkkioin maksettu 149 760€

Hyötyjä on esitelty vuosittain ITK seminaarissa ja muissa opetusalan tapahtumissa. Toiminta on vakiintunut Kuopiossa ja sitä jatketaan lukio-opetuksen laadun parantamiseksi systemaattisesti.

Yhteyshenkilöt

Jukka Sormunen
jukka.sormunen(ät)kuopio.fi
Lukio-opetuspäällikkö
Kuopion kaupunki
Jukka Sormunen
jukka.sormunen(ät)kuopio.fi
Lukio-opetuspäällikkö
Kuopion lukiokoulutus

Jukka Sormunen



Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat