27.3.2019
Limingan kunta, Liminka

Osallistavaa suunnittelua nuorille

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingan keskustasta on puuttunut nuorille suunnattu puistoalue, joten nuoret ovat kokoontuneet pienten lasten leikkipuistoihin. Tämä on osaltaan lisännyt ilkivallan määrää leikkipuistoissa. Nuoret ovat kokeneet, että heiltä puuttuu keskustasta oma käyttäjiensä näköinen ulkoalue, jossa voi tavata kavereita ja viettää aikaa. Tila on tarkoitettu 13 – 17 -vuotiaille nuorille.

Tarkoituksena on kehittää nuorten osallistamismahdollisuuksia kunnan päätöksenteossa ja luoda käytäntö tulevaisuuden suunnitteluun, jossa käyttäjät otetaan paremmin huomioon. Työprosesseista tehtiin kiinnostavia ja helposti nuorten omaksuttavissa olevia. Tavoitteena oli, että nuoret tuottavat työpajassa suunnitelman, jonka pohjalta nuorisovaltuusto voi esittää rahoitustoiveen toteuttamiseen kunnanvaltuustolle.
Ratkaisu
Vaihe 1. Idea markkinoitiin nuorille koululla järjestetyssä infotilaisuudessa, jossa kerrottiin mitä tavoitellaan ja mitä nuorten tulee tehdä, jotta tavoite toteutuu.

Vaihe 2. Nuorten tehtäväksi jäi tehdä video tai muutoin esitystavaltaan vapaa esitys, jossa käy ilmi missä ja millainen paikan ja ulkoalueen pitäisi olla. Parhaat ideat palkittiin työpajassa.

Vaihe 3. Työpajaan osallistui 20 13 - 17- vuotiasta nuorta. Ryhmässä oli nuorisovaltuuston jäseniä, ideakilpailuun osallistuneita ja muuten asiasta kiinnostuneita nuoria. Työpajassa oli käsiteltävänä kolme aihetta: rakennus, piha-alue ja pelisäännöt/kunnossapito.

Vaihe 4 . Työpajan yhteenvedosta nuoristovaltuusto kokoaa alustavan toteutus suunnitelman yhteistyössä kunnan eri toimijoiden kanssa.

Vaihe 5. Nuorisovaltuusto esittää suunnitelman ja rahoitustoiveen kunnanvaltuustolle.

Kehittämistyön etenemisestä vastasivat: kaavoittaja, vastaava nuoriso-ohjaaja ja maisemasuunnittelija. Yhteistyötä tehtiin sivistyspuolen eri toimijoiden (rehtorit, opettajat, sivistysjohtaja), kunnanjohtajan sekä rakennusvalvonnan kanssa.
Tulokset
Yhteistyö eri toimijoiden kanssa sujui mallikkaasti. Työt saatiin jaettua hyvin ja nuorille jää selkeä tavoite, jota lähteä toteuttamaan. Nuoret saatiin sitoutettua toimintaan mukaan. Ajatuksena on, että samankaltainen prosessi käydään myös Tupoksessa asuvien nuorten kanssa.

Yhteyshenkilöt

Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi
marja-riitta.vavuli-kiviniemi(ät)liminka.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta