8.2.2019
Asikkalan kunta, Asikkala

Asikkalan Ilves-palkinto: tunnustus hyvästä työstä työpaikalla

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Sekalainen joukko keltaisia kehittäjiä (kehittäjäkoulutus) kokoontui tammikuussa 2019 kunnantalolla ja löysi upean, läänin taidetoimikunnan vuonna 1989 kunnalle lahjoittaman ilves-patsaan nököttämässä hylättynä ikkunalaudalla. Siitä se idea lähti ja nyt ollaan tässä: kirjoittamassa ensimmäisiä rivejä Aurinko-Ilveksen mukana matkaavaan päiväkirjaan. Haluttiin miettiä, miten henkilökunta voisi itse kaivaa sen helmen joukostaan esiin. Idealla haluttiin tuoda saajalle ja tottakai antajallekin hyvää, positiivistä pöhinää työntekoon. Tarkoitus on, että pystyä pidetään viikko, kaksi tai enemmänkin, mutta ei jää saajan pöydälle pölyttymään. Annetaan eteenpäin ja kirjataan vihkoon antamisen perusteet. Ajatuksena oli semmoisella matalalla kynnyksellä oleva pieni huomioiminen työtoveripiirissä. Asikkalan kunnalla on n. 300 työntekijää ja tarkoitus on, että pysti kiertää rajoja rikkoen joka työpaikassa.
Ratkaisu
Kehittämässä ideaa oli kehittäjäkoulutuksessa oleva keltaisten ryhmä. Mietittiin ehdot pystyn saamiseksi, näiden kaikkien ei tarvitse toteutua: henkilö jakaa osaamista muille, henkilö vaikuttaa positiivisesti töihin, henkilö kehittää työyksikkönsä toimintaa, henkilö on tuonut hyvän/hyviä muutoksia, henkilö osallistuu aktiivisesti yhteistyöhön ja auttaa muita mielellään, henkilö tuottaa hyvää palvelua kuntalaisille / vapaa-ajan asukkaille / palvelun käyttäjille. Rahaa tähän ei mennyt yhtään.
Tulokset
Toimintaa jatketaan, niin, että Aurinko-Ilves patsas kiertää kunnan työntekijältä toiselle ja tuo hyvää mieltä.

Yhteyshenkilöt

Anne Rantamäki / Kehittäjäkoulutus / Keltainen ryhmä
anne.rantamaki(ät)asikkala.fi
hallintosihteeri
konsernipalvelut
Katja Väyrynen
katja.vayrynen(ät)asikkala.fi
opettaja
Koulutus ja opetuspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat