30.1.2019
Alavuden kaupungin johtoryhmä, Alavus

Kaupungin tilaratkaisujen kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Mitä kaupungintalolle tehdään talon kuntohaasteiden edessä? Korjataanko vai rakennetaanko uudet tilat?

On ratkaisu kumpi tahansa, niin Uuusien tilojen pitää edistää organisaation sisäistä vuorovaikutusta yli hallintorajojen. Tavoittelemme "Yhteisöllisyyden keidasta"!

Lisäksi tiloja voitaisiin avata yhteisöjen käyttöön. Asiakkaiden pallottelusta paikasta toiseen pitää päästä eroon. Kaikki asiakaspalvelu keskitetään mahdollisuuksien mukaan samoihin tiloihin.
Ratkaisu
Johtoryhmä on tehnyt asioita yhdessä kuunnellen koko organisaatiota. Olemme hahmotelleet eri skenaarioita, joissa huomioidaan myös ketkä muut toimijat voivat tiloja jatkossa käyttää.

Olemme miettineet tilaratkaisua ja työprosessien kehittämistä rinnakkain.

Olemme huomioineet työssämme myös aiemmin tehdyn Alavuden keskustan kehittämissuunnitelman. Suunnitelmilla on toteutuessaan merkittävä vaikutus ihmisten viihtyvyyteen.
Tulokset
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olemme tehneet ja teettäneet selvityksiä ja keränneet tietoa päätöksenteon pohjaksi. Seinien muttamisen lisäksi tarvitaan toimintatapojen kehittämistä. Tiedämme jo nyt, että perinteistä lokeromallia ei toteuteta.

Kehittämistä on tehty osana Kuntekon sisäisten kehittäjien valmennusta v. 2018-2019.

Yhteyshenkilöt

Pekka Ala-Mäenpää
pekka.ala-maenpaa(ät)alavus.fi
kaupunginjohtaja
Alavuden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta