16.3.2021
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Elinvoimatiimin viikkopalaveri

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Keväällä 2020 Limingassa jouduttiin muun Suomen tapaan siirtymään nopeassa aikataulussa etätyöskentelymoodiin. Melko pian etätöihin siirtymisen jälkeen havaittiin, että yhteisöllisyyden tunne väheni, työntekijät kokivat yksinäisyyttä ja tavallisesti kahvitauoilla ja ruokatunneilla jaettu hiljainen tieto jäi saamatta. Limingan elinvoimatiimi kehitti viikkopalaverin konseptin paikkaamaan syntynyttä tyhjiötä.

Viikkopalaverien tavoitteeksi asetettiin kuulumisten vaihtaminen matalalla kynnyksellä, yhteisöllisyyden tunteen ylläpito ja yksinäisyyden torjunta sekä tiedon jakaminen.
Ratkaisu
Kesän 2020 aikana kokeiltiin aamu- ja iltäpäiväkahveja etäyhteyden kautta. Toiminta jalostui etätöiden pitkittyessä, ja syyskuusta lähtien käytössä ovat olleet viikkopalaverit. Palaverit järjestetään Teams-alustalla perjantaisin ja pääosin aina samaan aikaan. Linkki kokoukseen jaetaan jokaiselle elinvoimatiimin jäsenelle.

Palaverit etenevät pääosin seuraavalla kaavalla: jokainen jäsen kertoo vuorollaan, mitä on tehnyt kuluneella viikolla, ketä tai keitä haluaa erityisesti kiittää avusta, mitä on edessä seuraavalla viikolla ja keneltä mahdollisesti tarvitsee apua. Tilaisuus on hyvin vapaamuotoinen.

Viikkopalaverien avulla annetaan kiitosta ja positiivista palautetta työtovereille, sekä varmistetaan se, ettei kukaan jää työtehtäviensä kanssa yksin ja vaille apua. Palaverien merkitys oli huomattava etenkin kokoontumisrajoitusten ollessa tiukimmillaan sillä työkavereita ei pahimmillaan nähnyt viikkoihin.

Viikkopalaverien kehittäminen on ollut täysin ilmaista, eikä siihen ole tarvittu ulkopuolista apua.
Tulokset
Palaverit on koettu hyödyllisiksi ja mieluisiksi, joten niitä on päätetty jatkaa myös vuonna 2021. Palavereilla on merkitystä jo pidempään kunnalla töissä olleille henkilöille, mutta aivan erityisesti niistä on hyötyä uusille työntekijöille. Työkavereihin tutustuminen jää nimittäin vajaaksi, jos työpaikalla käydään kerran viikossa ja koko tiimi on paikalla yhtä aikaa hyvin harvoin. Kommunikointi oman tiimin kesken on tiivistä myös palaverien ulkopuolella: päivittäinen viestintä hoituu toistaiseksi Slackin kautta.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Teemu Haapala
teemu.haapala(ät)liminka.fi
Elinkeinojohtaja
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta