1.10.2020
Porvoon kaupungin henkilöstöjohto, Porvoo

Oppilaitosyhteistyö avuksi kriisin keskellä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Opiskelijoilla on tarve löytää opinnäyte- ja lopputöiden toimeksiantajia. Kunta-alalla voidaan hyödyntää tätä tutkimuksen tekemiseen. Porvoon kaupungin henkilöstöjohdossa havaittiin tarve kehittää etätyötä koronaepidemian alkaessa. Samalla mahdollistettiin opiskelijalle mielenkiintoisen tutkimusprojektin tekeminen. Porvoon kaupunki ryhtyi toimeksiantajaksi ja Haaga-Helian ammattikorkeakoulun ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelija aloitti tutkimuksen etätyön kehittämisestä. Tavoitteena oli kehittää etätyön tekemistä Porvoon kaupungilla.
Ratkaisu
Porvoon kaupungin henkilöstöasiantuntija antoi toimeksiannon opiskelijalle maaliskuussa 2020. Hän kertoi kaupungin haluavan tietää, miten henkilöstö kokee yllättävän siirtymisen etätyöhön ja miten etätyötä voisi kehittää. Opiskelija loi etätyöstä henkilöstökyselyn, johon etätyöntekijät pystyivät vastaamaan. Opiskelija teki tutkimuksen itsenäisesti ja esitteli tutkimuksen tulokset Porvoon kaupungin henkilöstöjohdolle kesäkuun 2020 alussa.

Kehittämistyössä oli täten mukana Porvoon kaupungin henkilöstöasiantuntija ja opiskelija. Lisäksi opinnäytetyön ohjaaja oppilaitoksesta antoi palautetta tutkimuksen teosta. Etätyön kehittämistyön ulkoistaminen ei tuottanut kustannuksia Porvoon kaupungille ja samalla annettiin opiskelijalle mielenkiintoinen tutkimuskohde.
Tulokset
Tutkimuksen lopputuloksena Porvoon kaupunki sai selkeän kokonaiskuvan etätyöntekijöiden kokemuksista ja toiveista. Etätyötä tukevat ja estävät tekijät jakautuivat neljään osa-alueseen, joita ovat työympäristö, johtaminen, vuorovaikutus ja motivaatio. Tutkimus tarjosi Porvoon kaupungille konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla etätyötä voidaan kehittää. Toimenpiteet noudattavat Porvoon kaupungin strategian mukaisia tavoitteita. Lisäksi tutkimus sisälsi kolme etätyön opasta, joita Porvoon kaupunki voi hyödyntää kehittämistyössä: (1) yleinen etätyöopas, (2) opas esihenkilöille ja (3) ergonomiaopas.

Porvoon kaupunki hyödyntää tutkimuksen tuloksia etätyön kehittämiseksi syksyn 2020 aikana. Opiskelijalle tutkimus tarjosi mahdollisuuden puhua muun muassa Porvoon kaupungin johtoryhmälle ja esihenkilöille tarkoitetussa infotilaisuudessa. Tästä oppilaitosyhteistyöstä hyötyivät sekä kaupunki että opiskelija.

Lisätietoja:

www.porvoo.fi/porvoon-kaupungin-tyontekijat-haluavat-tehda-etatoita-myos-koronapandemian-jalkeen

Yhteyshenkilöt

Mirja Pulli
pulli.mirja(ät)gmail.com
Opiskelija, tutkimuksen tekijä
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta