7.10.2019
Kokkolan kaupunki, Henkilöstöpalvelut, Kokkola

Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisidea syntyi työyhteisöjen tarpeesta. Tavoitteena on edistää hyvää vuorovaikutusta ja vastuullista työkäyttäytymistä Kokkolan kaupungin työyhteisöissä sekä tarjota tukea epäasiallisen tai häiritsevän käyttäytymisen selvittämisessä.
- Loimme toimintamallin: "Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen-Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi".
- Teimme kaksi videota, joista toinen video esittelee "Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen"- mallin ja toinen opastaa työyhteisöjä luomaan vastuullisen työkäyttäytymisen säännöt yhdessä, osallistavalla otteella.
- Lisäksi tarjoamme vastuullisen työkäyttäytymisen tueksi sisäistä koulutusta aiheesta: "Hyvinvointia toimivalla vuorovaikutuksella".
Ratkaisu
Kehittäminen eteni vaiheittain nykytilan arvioinnista, suunnittelun kautta uuden mallin työstämiseen ja "testaamiseen" sekä arviointiin. Kehittämistyö tehtiin tiiviisti yhteistyössä työsuojelujaoksessa. Mukana kehittämisessä olivat sekä työnantajan että henkilöstön edustajat. Myös poliittinen johto sitoutui toimintamalliin ja -tapoihin hyväksymällä mallin kaupunginvaltuuston kokouksessa 5 / 2019. Kehittämistyö ideoitiin ja toteutettiin omin voimin, eikä ylimääräisiä kustannuksia syntynyt.
Tulokset
Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen - mallin juurtuminen on vasta alussa, mutta palautteiden perusteella olemme pystyneet edistämään vastuullista työkäyttäytymistä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Kokkolan kaupunki on työpaikkana sitoutunut häirinnän nollatoleranssiin ja toimintamallimme sitouttaa koko Kokkolan kaupungin organisaation: esimiehet, työntekijät, luottamushenkilöt, työsuojelun ja työterveyshuollon toimimaan mallin mukaan. Selkeät, yhteneväiset ja toimivat toimintatavat auttavat ristiriitojen selvittämisessä. Mallin avulla on helpompi nostaa vaikeitakin asioita esiin työpaikalla. Toimintakonseptin avulla edistetään ja opetellaan myönteistä vuorovaikutusta ja toisen huomioon ottamista sekä laaditaan yhteiset vastuullisen työkäyttäytymisen säännöt.
Liitteet
Polku vastuulliseen tyokäyttäytymiseen.pdf

Yhteyshenkilöt

Kirsi Rytkönen
kirsi.rytkonen(ät)kokkola.fi
Henkilöstön kehittämispäällikkö
Kokkolan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta