Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkitaan 25. marraskuuta

Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan 25. marraskuuta Kuntekon virtuaalisessa loppuseminaarissa kello 13–16. Loppuseminaarissa myönnetään yhteensä 34 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja.


Palkintokriteerinä on tuloksellinen ja rohkea kehittämistyö, jota ovat tehneet yhdessä johtajat, esimiehet, työntekijät ja mahdollisesti jopa asiakkaat.  Palkittavat teot on valittu noin sadasta kehittämisteosta, jotka on ilmoitettu vuonna 2020 Kuntekon Tekojen tori -verkkosivustolle.

Kehittämisteot ovat sosiaali- ja terveysalalta, opetus- ja kasvatusalalta, teknisestä toimesta, elinkeino- ja yrityspalveluista, kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalta, ruoka- ja siivouspalveluista sekä koko kuntaa koskevasta kehittämistyöstä. 

– Olen ylpeä kunta-alasta. Kuntaorganisaatioissa kehitetään toimintaa ja palveluja koko ajan. On hienoa kertoa näistä kehittämisteoista Tekojen torilla. Tänä vuonna saimme aivan loistavia kehittämiskuvauksia. Monessa kehittämisteossa korostuu pandemia-aika, mikä kuvaa sitä, kuinka ketterästi ja nopeasti kunnissa pystyttiin uudistamaan palveluja, Kuntekon ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu kertoo. 

Kunteko on palkinnut kunta-alan kehittämistekoja kahtena aikaisempanakin vuonna. Tänä vuonna palkitsemistilaisuus pidetään virtuaalisesti koronapandemian vuoksi. Tilaisuus on kaikkien nähtävissä 25. marraskuuta kello 13 alkaen Youtubessa:  https://bit.ly/2JwFLub

Palkintojen jaon lisäksi Kuntekon loppuseminaarissa kuullaan valovoimaisen puhujan, futuristi Perttu Pölösen ajatukset tulevaisuuden työelämästä. Pölönen on Euroopan lupaavimman 35 innovaattorin joukkoon valittu visionääri, joka valaa uskoa tulevaisuuteen. Hän puhuu tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista, informaatioteknologioista, työelämästä, koulutuksesta ja vastuullisuudesta.

Loppuseminaarissa kuullaan myös kunta-alan työmarkkinajohtajan Markku Jalosen ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen näkemykset siitä, miksi työelämässä tarvitaan jatkuvaa kehittämistä.  Julkisen sektorin konsultointiin erikoistuneen Tamora Oy:n toimitusjohtaja Jaana Utti kertoo, miltä kuntakentällä näyttää tällä hetkellä kehittäjän näkökulmasta.

Palkinnot jakaa KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan työntekijäjärjestöjen yhteinen kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kunteko 2020. Ohjelma on lähes kuuden vuoden ajan tarjonnut kehittämisapua kuntatyöpaikoille ja tehnyt hyvää kuntatyötä näkyväksi. Ohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto. 

Lisätietoja:
Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi 
Minna Lyhty, projektipäällikkö, puh. +358 50 405 9989, minna.lyhty@kt.fi

 

 

Kuntekon loppuseminaarissa 25.11. palkittavat kehittämisteot

Tiivistelmät palkituista kehittämisteoista


Asuminen, kiinteistö ja ympäristö


Asiakaslähtöinen julkinen kiinteistönmuodostamisprosessi
Hämeenlinnan kaupunki, Tontti- ja mittauspalvelut
Katso teko

Elinkeino- ja yrityspalvelut


Kotka tukee yrityksiä koronatilanteessa
Kotkan kaupunki, Elinkeino- ja yrityspalvelut
Katso teko

Kadut ja liikenne


Kuljettajien työn itsenäinen kehittäminen
Helsingin kaupungin liikennelaitos
Katso teko

Opetus ja kasvatus


Korona vei opetuksen verkkoon
Helsingin kaupunki, Helsingin työväenopisto
Katso teko

Rantakylän yhtenäiskoulu antaa erityisopetusta etänä 
Mikkelin kaupunki, Rantakylän yhtenäiskoulu
Katso teko

Kontiolahden kunnan etävarhaiskasvatus
Kontiolahden kunta, varhaiskasvatus
Katso teko


Robotiikkaa taaperosta tohtoriksi
Riihimäen kaupunki, sivistys- ja hyvinvointi sekä robotiikkakampus
Katso teko

Hyvinvointia Lempäälän lukiossa
Lempäälän kunta, Lempäälän lukio
Katso teko

Kerho- ja harrastetoimintaa kaikille Vesalan peruskoulussa
Helsingin kaupunki, Vesalan peruskoulu/KASKO
Katso teko 

Oma Nanny -toiminta tukee perheitä
Haminan kaupunki, Kasvatus ja koulutuspalvelut/ varhaiskasvatus
Katso teko

Sosiaali- ja terveysala 


Simulaatiolla vaikuttavuutta sydänpotilaille
Sydänasema, HUS
Katso teko

Liikennevalomalli helpottamaan hoitajien työtaakkaa
Jyväskylän kaupunki, kaupunginsairaala
Katso teko 

Ylöjärvi tarjoaa kotihoitoa myös etäpalveluna
Ylöjärven kaupunki, kotihoito
Katso teko 

Yhteisöohjautuvuus Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä
Katso teko

Satsataan suunterveyteen
Porin perusturva, suun terveydenhuolto
Katso teko

Dialyysipotilaiden turvaaminen koronalta
Hämeenkyrön kunta, dialyysiyksikkö
Katso teko 

Kuntoutus- ja arviointijaksolla tehokkuutta ikääntyneiden asumispalveluihin
Hausjärven kunta, Ikääntyneiden pitkäaikainen tehostettu asumispalvelu
Katso teko 

Henkilökunnan jaksamiseen tukea koronavirusepidemian aikana
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Katso teko

Senioripuistoilua päivätoiminnan tilalle
Riihimäen kaupunki, kotiin annettavat palvelut
Katso teko

Lähitalotoiminta on lisännyt kuntalaisten yhteistyötä ja hyvinvointia
Järvenpään kaupunki, Hyvinvoinnin ja terveyden palvelualue
Katso teko

Tukea lasten neuropsykiatrisia haasteita kohtaaville vanhemmille
Lempäälän kunta, perhe- ja sosiaalipalvelut
Katso teko

Kulttuuri ja vapaa-aika

Kirjasto koteihin – Kangasalan kirjaston digi- ja etäpalveluiden kehittäminen
Kangasalan kaupunki
Katso teko

Pyhäjärven kuntalaisille avoin ja maksuton liikunnan verkkovalmennus
Pyhäjärven kaupunki/liikuntatoimi
Katso teko

Ruoka- ja siivouspalvelut


Hävikistä hyvikiksi – sosiaalinen keittiö
Kemin kaupunki, Kaupunginkanslian Vihreä ja kestävä Kemi -hanke
Katso teko

Ikäihmisten päiväkeskuksessa lounasruokailu toimivammaksi
Hämeenkyrön kunta, Aurinkorinne
Katso teko 

Koskee koko kuntaa/organisaatiota


Ihku-agentit osallistamaan ja viemään strategista muutosta eteenpäin
Lapinjärven kunta
Katso teko

Tulevaisuuden Vaasa – ajatushautomo ja kokeilujalostamo
Vaasan kaupunki
Katso teko 

Henkilöstöjuhla – kiitos työntekijöille hyvästä työstä
Limingan kunta
Katso teko 


VirtaParkki tukee kuntalaisten hyvinvointia verkon kautta
Parkanon kaupunki
Katso teko

Poikkeusoloissa järjestetty esimiesten online-tuki verkossa
Varkauden kaupunki
Katso teko

Korvaavalla työllä saatiin aikaan paljon hyvää kaikille kaupunkilaisille
Haminan kaupunki
Katso teko

Työ jaksamisen tukena -toimintamalli
Kempeleen kunta, henkilöstöpalvelut
Katso teko
 
Onnistunut organisaatiomuutos syntyy hyvästä työyhteisöstä
Kauhajoen kaupunki, Hyvinvointipalvelut
Katso teko

Virtuaalinen keskusteluohjaaja Helvi auttaa käsittelemään vaikeita asioita
Helsingin kaupunki
Katso teko